Lattareiden valloitus jatkukoon!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.© Ihme ja kumma

Viime kirjotuksesta onkin taas aikaa ja siellä taidettiin jäädä Santiago de Chileen saapumiseen ja yöelämään tutustumiseen. Majotuttiin Che Lagarto-nimiseen hostelliin, joita on Etelä-Amerikassa jo 17. Tää tuli siis olemaan niistä ensimmäinen, muttei todellakaan viimeinen. Vietettiin iltaa ensin hostellilla brassien kanssa ja lähdettiin sieltä Santiagon baarikadulle nimeltään Bellavista. Oli myös tarkotus tavata Leevi, joka siis on vaihdossa siellä ni baarissa nimeltä Galpon 9. Leevihän ei ikinä päässy sinne asti (hahah), mutta siitä huolimatta meillä oli oikeen hyvä ilta. Seuraavana päivänä ku joskus liikeelle päästiin lähdettiin mentiin tsiigailemaan näköaloja jonkun vuoren päältä ja illalla sit syömään Leevin kanssa. 

Maanantaina jätettiin rinkat hostellille, otettiin tärkeimmät tavarat mukaan ja hypättiin bussiin kohti Valparaisoa. Itse Valparaisosta ei löydetty enempää kuin yks hotdog ja parinkymmenen minuutin juna Viña del Mariin. Jäätiin pysäkillä jonka lähellä hostellin tuli olla. Kyseessä oli siis hostel Che Lagarto numero 2. Lopulta 1,5h kuluttua päädyttiin hostellille monien kilometrien kävelyn ja yhden taksin jälkeen. Päätettiin lähteä tsekkaamaan biitsi vielä näin ilta-auringon aikana ja iloiseksi yllätykseksemme huomattiin että tämä kyseinen juna-asema jolla oltiin jääty pois muutama tunti aikaisemmin sijaitsi noin 5 minuuttia hostellilta, 5!!! Siis nyt ei ollu ihan toi kartta meillä hallussa. Vaikka kartta olikin muutama senttimetri kanttiinsa, ei löytäminen ois näin vaikeeta pitäny olla. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja kyllähän se jätski maistus siellä rannalla sitten tän jälkeen. Illalla syötiin yhdessä hostellin porukan kanssa ja lähdettiin ulos lähellä olevaan kuppilaan. Siinä sitten taas muutama tunti vierähti ja hyvän illan jälkeen oli hyvä painaa pää muutamaksi tunniksi tyynyyn. Seuraavana päivänä vietettiin nelisen tuntia rannalla ja eiköhän siinä suojauksista huolimatta muuntauduttu ravuiksi ennen Santiagoon palaamista... Samaisena iltana Viña del Marista kotiuduttuamme lähettiin sitten taas vähän ulos Leevin kanssa ja keskiviikko kului Hop on Hop off-bussin kyydissä ympäriämpäri Santiagoa. Torstaina olikin sitten luvassa superaikainen herätys kello 3.45 ja matka jatkui lentokentälle ja sieltä Buenos Airesiin jouluksi.

Buenos Aires – kaunis, iso ja kehittynyt, aika eurooppalainen kaupunki. Saavuttiin Argentiinaan siis 23. joulukuuta ja vähän niinku saatto sataa vettä. Ei mitään ihan liikaa saatu aikaseks sinä päivänä, ladattiin akkuja joulua varten, tai miten sen nyt ottaa. Ja tosiaan jouluaattonahan oli tarkotus mennä rannalle ja ottaa valokuva Hyvää Joulua-korttia varten, mutta missattiin semmonen fakta et Buenos Airesissahan ei oo rantaa. Hups. Jouluaattona tehtiin siis piknikki yhteen Palermon puistoista. Yleisesti ottaen meijän tuuri kyseisessä kaupungissa ei ollu ihan Hannu-hanhen tuuria. Tosiaan joulun takia lähes kaikki oli kiinni pyhäpäivät, eli myös puistot johon alunperin haluttiin mennä. Aikasemmin samana päivänä käytiin ostamassa toisillemme joululahjat tyylillä ”15min aikaa ja nähään tässä risteyksessä”. Tulihan nyt yks paketti joulua varten olla kuitenkin. Metron rappusissa törmättiin myös sattumalta Boliviassa tutuksi tulleisiin aussikavereihin, jotka oli matkalla jonnekkin joulua viettämään. En kyllä muista minne, mutta liekö toi niin olennaista. Hauska sattuma anyway. Illalla oli luvassa perinteinen jouluillallinen hostellilla. Perinteinen tässä tapauksessa oli siis BBQ grilli-illallinen. Ei se nyt oikeen kinkkua, laatikoita ja mummin parasta joulupuuroa voittanut, mut eipä sitä itse joulufiilistäkään siellä lämmön keskellä ollut havaittavissa, joten ruoka kyllä maistui. Danilla oli tuttu Buenosissa opiskelemassa, niin lähdettiin illallisen jälkeen sen kämpille. Argentiinassa siis jouluaattona tapana odottaa keskiyöhön asti ennen kuin lahjat avataan ja samaan aikaan ihmiset ampuu myös raketteja. Näin suomalaisesta näkökulmasta kyseessä oli joulun ja uuden vuoden kombinaatio. Lisäksi yöelämä alkaa klo 2 ja ennen kolmea ei clubeille kuulemma ole asiaa. Päädyttiin jollekkin hyvin oudolle trance-clubille, jossa oli myös ”lattari-puoli”. Ainut ongelma oli että tää lattari oli tällä kertaa jotain intialaista hurlumhei-musiikkia. Palattiin siitä aika piakkoin hostellille ja kello kyllä olikin jo yli neljä. Ps. Päästiin ilmaseks metrolla koska metromiehen mielestä oltiin niin viehättäviä, yeah right... mutta toimii!

Joulupäivä meni hyyyvin pitkälle nukkuessa, mutta herättyämme haluttiin nähdä ees jotain kaupungista ja päätettiin suunnata aamiaislounaspäivällisen kautta Recoletan haustausmaalle, mikä on yks kuuluisimmista nähtävyyksistä Buenos Airesissa. Buenosilla oli taas jotain meitä vastaan: saavuttiin paikalle viittä vaille kuusi ja eiköhän se mesta mennyt sitten kuudelta kiinni. Päädyttiin nurmikolle nauttimaan ilta-auringosta. Illalla tai no yöllä päätettiin lähteä lähellä sijaitseviin White Sensation- kekkereihin, joihin tuli siis pukeutua kokonaan valkosiin. Meijän käännytettiin portilla vaatetuksen takia ja palattiin hostellille vaihtamaan kokonaan valkosiin. Pienestä ovesta kun sisälle päästiin aukes näkymä jossa tuhansia ihmisiä oli tanssimassa kolmessa kerroksessa pelkästään pukeutuneina valkosiin ja katosta leijaili kultasia paperinpalasia. Kyseessä oli todella Sensation.

Tapaninpäivä ja nyt päätettiin vihdoin nähdä jotain paikkoja kaupungista! Suunnattiin Boca-alueelle, joka on tunnettu värikkäistä taloistaan ja tango-esityksistä. Seuraavaksi oli luvassa ekologinen puisto, jonkinmoinen luonnonpuisto Buenosin rannalla jonne Danin kaveri oli meitä neuvonut menemään ja vuokraamaan pyörän ajellaksemme puiston ympäri. Ainut ongelma oli että puisto on kiinni joka maanantai, ja eiköhän kyseessä ollut maanantai. Muut päivät puisto oli kyllä ollut auki, mutta tänään ei. Sano mun sanoneen, tällä kaupungilla oli tosiaan jotain meitä vastaan. Päädyttiin taas nurmikolle makoilemaan ja illalla katselemaan keskustan kauppoja ja meininkiä.

Lopulta, ensimmäinen päivä jolla ei ollut mitään tekemistä joulupyhien kanssa. Suunnitelma: miten nähdä Buenos Aires yhdessä päivässä. Ensin suunnattiin Recoletan haustausmaalle, joka oli auki. Seuraavaksi suuntana oli japanilainen puutarha, joka oli auki sekin. Päätettiin lounastaa piknik-meiningillä siellä puistossa jonka porteilla jo käytiin vierailemassa edellisenä päivänä. Tällä kertaa ainut ongelma oli, ettei pyöriä vuokrata kuin vain viikonloppuisin ja kävellen puiston kiertäminen olisi kestänyt tunteja ja tunteja. Pelkästään ensimmäiselle laguunille käveleminen ja paluu olisi vienyt 1,5h. Päädyttiin siis, taas kerran, puiston ulkopuolelle nurmikolle piknik-eväiden kanssa. Vaikka Buenos Aires tietämättömästä syystä ei pitänyt meistä, me pidimme Buenos Airesista. Käänsimme vastoinkäymiset omaksi iloksemme ja nautimme kaupungin viheralueista! Illalla oli aika vaihtaa maisemia ja suunnata nokka kohti Iguazun putouksia. Matka kesti 17 tuntia, mutta meni oikein mukavasti ja bussiyhtiön tarjoaman elokuvan ja skumppalasillisen jälkeen oli oikein mukava nukahtaa. 

 

Puerto de Iguazu, pieni kylä tai kaupunki en tiedä häntä, jonne majoittauduttiin sijaitsi noin puolen tunnin bussimatkan päästä putouksista. Kyläkaupungissa oli myös Che Lagarto-hostelli, joten sinnehän me siis päädyttiin. Saatiin neljän hengen huone kahden erittäin ystävällisen korealaisen kanssa. Kommunikointi oli jokseenkin haastavaa, mutta sujui kuitenkin tönkköenglannilla. Päädyttiin poikien kanssa illalla myös tutustumaan vähän paikkoihin ja käytiin paikassa missä kaikki kolme maata, Argentiina, Paraguay ja Brasilia kohtaavat. Korealaiset tiesivät kyllä ksylitolin tulevan Suomesta, mutta Nokia oli heidän mielestään korealainen. Olin hyvin vahvasti eri mieltä. 

Toinen päivä Iguazulla oli siis selvästikin pyhitetty kokonaan putouksilla vierailemiselle. Päivä oli hyvin aurinkoinen ja kierrettiin kaikki polut ja portaikot mitä nähtävissä oli. Otettiin myös moottoriveneajelu suoraan putouksien alle, joka oli ehdottomasti päivän kohokohta! Ei tainnut vaatteista kuivaa kohtaa sen jälkeen löytyä, mutta auringon paisteessa suihku oli enemmän kuin tervetullut. Illalla mentiin ravintolaan maistamaan argentiinalaista pihviä. Sähköt meni sitten koko kaupungista. Saatiinpahan romanttinen illallinen kynttilänvalossa Danin kanssa. Ja hyvä oli pihvi. Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Rio de Janeiroa ja kyseessä oli 24h bussimatka. Saavuttaisiin Rioon siis juuri uuden vuoden juhlistamista varten 31.12.

Viimeinen päivä vuotta 2011 ja tytöt saapui Rio de Janeiroon! Dani oli tutustunu jo Espanjassa yhteen Riolaiseen jonka oli alun perin tarkotus olla kotona uutena vuotena. Suunnitelmat kuitenkin aina muuttuu ja näin ei siis ollut. Anyway, tää tuttavuus kertoi hänen serkkunsa kuitenkin olevan paikalla ja onnistuisi varmasti viettää uusi vuosi hänen kanssaan. Asia kun oli niin, että meillähän ei ollut mitään hostellia kyseiseksi yöksi, koska kaikki halvat olivat jo varattuja tai olisi pitänyt ottaa paketti majoitus alkaen jo muutamaa päivää aikaisemmin. Taksi siis Ipaneman rannalle serkun kämpille, jota ei tunnettu sitten nimeä pidemmälle. Koputus oveen ja mitäs mitäs. Oven avaa suihkusta juuri tullut erittäin kuuma brasilialainen yksilö (joka ei toivottavasti tajua avata mun blogia ja laittaa tätä tekstiä google translatoriin) joka oli hyyyvin ystävällinen vielä kaiken lisäksi. Serkulla oli toinen kämppä toisella rannalla, jonka vieressä oli myös hänen kaverinsa penthouse-kämppä, jonne saimme kutsun illaksi. Toki toinen vaihtoehto oli mennä Copacabanan biitsille, mutta valitettavasti satoi vettä ja meidän olisi tullut olla koko yö hereillä jossain sateessa. Punnittaessa vaihtoehtoja penthouse, ilmaiset ruoat, ilmaiset juomat, ilmainen majoitus ja ilmaiset kyydit vaihtoehto kuulosti aikas hyvälle. Näillä mentiin ja kyllähän se vuosi siellä vaihtui ja erittäin hyvin vaihtuikin! 

Vuoden 2012 ensimmäinen päivä. Brasilia. Rio de Janeiro. Sataa vettä. Vähän heikottaa. Syötiin. Muutettiin kamat hostellille. Mentiin nukkumaan. Keskellä yötä herääminen meluun. Joku idiootti tulee huoneeseen ilmaisten äkillistä tarvettaan ehkäisyvälineelle. Poika saa mitä haluaa. Nukkuminen voi jatkua.

Aamulla jokseenkin nolona edellisyön häirikkö pahoittelee aiheuttamaansa häiriköintiä. Syyllinen siis paljastui. Riossa satoi edelleen vettä, mutta ei annettu sen häiritä. Ostettiin kadulta sateenvarjot ja mentiin kävelemään rannalle. Parinkymmenen minuutin päästä varjot olivat jo entiset ja tytöt läpimärkiä. Päätettiin sittenkin palata hostellille ja toivoa sään muuttuvan seuraavaksi päiväksi. Ja kun verran tuli vettä taivaalta ni päätettiin lähteä Boat Partyihin illaksi, ku eihän siinä paljon muitakaan paikkoja ollut nähtävissä. Kuitenkin sateen vuoksi reissu peruuntui, mutta hostelli päätti järjestää omat kekkerit, sillä alakerrasta löytyi baari ja pieni clubi. To make a long story short: hyvä oli ilta.  

Vihdoin! Aurinko oli saapunut Rioon! Käytiin kävelemässä rannalla, jolla ei edeltävä päivänä ollut yhtään ihmistä, mutta nyt oli kyllä populaa paikalla. Rannalta jatkettiin matkaa maailman uusiin seitsemään ihmeeseen kuuluvalle Christ the Redeemer-patsaalle. Tosin kun kyseessä oli ensimmäinen aurinkoinen päivä, emme olleet ainoat turistit paikalla. Jonottaminen kuului siis kuvaan, mutta kaikki oli kyllä sen arvoista. Patsaalta aukeaa huikeat näkymät yli Rion kaupungin ja sen rantojen. Tähän mennessä ehkä omalla tavallaan yksi kauneimmista miljoonakaupungeista mitä on tullut nähtyä. Ei pelkästään rakennuksia vieri vieressä, vaan myös luonto on säilytetty osana kaupunkia. I like. Illalla tää Danin kaveri jonka luo oli aluksi tarkotus majottua oli saapunut kaupunkiin ja tuli veljensä kanssa moikkaamaan meitä hostellille. Siinä se ilta sitten kuluikin rupatellessa.

Ja aurinko jatkoi paistamistaan. Nyt vuorossa oli Pão de Açúcar, joka hyvin hienosti on suomeksi käännetty nimelle Sokeritoppa (?). Aluksi sää näytti vähän pilviseltä sillä suunnalla kaupunkia ja näkyvyys tosiaan oli erittäin heikko. Kaapelivaunut vaan hävisivät sumuun eikä ensimmäiseltä vuorelta edes näkynyt itse Pão de Açúcar-vuorta. Mutta vain aluksi, sillä onneksemme pilvet hälvenivät ylös päästyämme ja sää kirkastui. Vuorelta jatkui matka halvemmalle torialueelle vähän ostoksia tekemään. Ja täytyihän sitä nyt Havaianas-flipflopit käydä ostamassa. Kotimatkalla poikettiin Lapan ja Santa Teresan alueilla ja vierailtiin Escadaria Selarón- portaikkoa katsomassa. Portaikko on Chileläisen artistin luoma ja se on tehty yli 2000 tiilestä ympäri maailmaa. Suomikin kuului tähän joukkoon, vaikka ”Tervetuloa”-tiili ei ehkä ollut ihan yksi niistä kauneimmista. Ilta kului hostellilla ja aamulla käytiin kääntymässä Copacabanan rannalla ennen bussia Sao Pauloon.

Vihdoin taas ”kotona”! Muutamalla lennolla Brasseista takaisin Limaan ja yö Boliviassa lentokentällä. Matka sujui loistavasti ja tuli nähtyä kuukaudessa vaikka mitä! Kaikki nyt ei tietenkään blogista löydy mitä kuukauteen mahtui syynä laiskuus ja sopimattomuus sekä  lisäksi lisää kuvia löytyy tuolta Facebookin puolelta. Mutta siis Limassa olisi siis tällä kertaa luvassa viisi päivää ennen kuin kaupunki olisi jätettävä lopullisesti, ainakin nyt näillä näkymin. Pääsin majoittautumaan La Casa Rojaan toiseen huoneeseen kuin aikaisemmin, joka oli enemmän kuin hyvä tulevaa matkalaukkusäätämistä varten. Päivät kuluivat niin piknikillä, rannalla, Liman yö elämässä kuin pakaten laukkuja. Myös Crisse ja Tuisku olivat visiitillä, joten täytyihän sitä piipahtaa vähän tanssimassa. Aurinko paistoi ja päivät menivät itse eestään. Eipä voi muuta sanoa ku että mukavaa oli! Vihdoin 26kg oli ängettynä matkalaukkuun ja toiset 18kg rinkkaan. Matkalaukku lähti postilla kohti Suomea ja rinkka myös selässä, mutta sen oli vielä mentävä monen maan kautta ennen saapumistaan. Lima kiittää ja kuittaa. Olipas loistavat kuusi kuukautta! Gracias y adiós!

Tää blogi saa luvan loppua tällä kertaa tähän. Sen verran voin vielä mainita, että Limasta matka jatkui  11.1. Bogotaan ja nyt ollaan Cartagenassa, edelleen siis Columbiassa. Huomenna lähtee aamulla laiva kohti Panamaa ja siellä pitäisi näillä näkymin olla viiden päivän kuluttua. Suunnitelmat loppuvat siihen, mutta eri maiden kautta olisi tarkotus nousta Meksikon Cancúniin 18. Helmikuuta mennessä. Siihen asti se ois että adjö ja tää väli ameriikan reissu onkin sitten jo toinen tarina!

I’ll be back in 5 weeks! ;) <3

Maasta maahan ja maassa maan tavalla

Joo, mä pakkaa pakkaukseen sen mitä minä tartten /se on rytmimies ja reppu maailma mua varten / joo mä eteenpäin meen / taakse en ikinä / En mä yön takia ota pakkia  / joo mä täytän hakemuksen, jätän kohti ja tyhjiä /Otan hammastahnaa joo ja tietenki pyyhkeitä! / En oo varas mut mä vaan pidän varani / en varas mut en oo myöskään huonoimpii. / Maasta maahan ja maassa maan tavalla / saarelt saareen mä sukellan pinnan alla / palatsilt palatsilmää mä pistän palatsit palasiks / ja moni muukin tekis samalla kaavalla. © Raappana

Noniin ja sitä sitten jätettiin Lima taakse ja nyt on tytöt reissun päällä! Viimiset kolme viikkoa Limassa meni nopeesti ja otettiin kyllä kaikki irti mikä lähti. Yliopisto piti suorittaa loppuun ja vihdoin tentitkin on ohi, ja kaikki meni läpi ainakin :P Ei ollu kyllä mikään helpoimmista haasteista toi yliopisto, tai sitten satuin vaan valitsemaan erittäin huonosti mun kurssit. Arvosanoja tuli väliltä 1 ja 4. Jotkut tentit oli kyllä sieltä ja syvältä... Vihdoin oli hissan tenttiin mennessä semmonen fiilis että nyt lähtee että niin paljon oli tietoa päässä ja kaikki presidentitki oli muistissa mitkä Perussa on hallinnu viimisten 60 vuoden aikana ja niitten vaikutukset talouteen ja politiikkaan. Mutta ei – kysymyksiä jostain hyvin epäolennaisesta (lue: josta mulla ei ollu lähinnä oikeen pienintä aavistustakaan). Toisaalta tolla parhaalla arvosanalla joka napsahti, jäin ranking-listalla varmaan kurssin top kolmoseen, että ihan tyytyväinen saa olla. Yleisesti kielitaito varmasti parani ja paljon kaiken ton lukemisen ja kirjottamisen jälkeen, ainakin toivossa on hyvä elää.

Liman yöelämä - siellä on viihdytty, kaiketi vielä tavallista enemmän. Käyntiin myös Creamfields-festareilla, jotka on siis elektronisen musiikin festarit. Siellä oli esiintymässä mm. David Guetta, Afrojack ja Laidback Luke. Hehkuttamatta liikaa oli kyllä ihan sairaaan siistiä! :D Viime viikolla oli myös läksäreitä pariin otteeseen. Perjantaina ensin lähinnä talon porukalla piti viettää ihan rauhallinen ilta kattoterassilla ruoan, musiikin ja hengailun parissa. Lopulta ilta loppus puol kahen aikaan yöllä poliisisetien tullessa vierailulle, koska naapurinsetä kaiketi halusi nukkua. Vaikka ilta lähestulkoon loppuikin siihen, se oli viimeinen ja paras ilta tossa kodissa ikinä. Jopa yhden rikkoutuneen tuolin ja poliisisetien arvoinen, ehdottomasti. Lauantaina oli sitten luvassa yhteisläksärit tyttöjen kanssa ja erittäin hyvä ilta oli taasen.

Tässä pieni listaus tähän väliin asioista jotka ei toimi välttämättä ihan samalla tavalla Suomessa:

·         Liikenne on yksi perkele.
·         Taksilla kulkeminen on halpaa ja helppoa. Taksikuskit ovat vaikeita. Yleisimmät kysymykset joita taksikuskit kysyvät ovat: ”Onkos sulla poikaystävää?” ja ”Mitäs tykkäät Perulaisista miehistä?”.
·         Kimi Räikkönen on erittäin huono esikuva suomalaisista. ”Sä oot ihan erilainen ku mitä mä luulin et suomalaiset on. Luulin et ne on tosi kylmiä ja tylsiä.” ”Miks näin? Tunnet jonkun suomalaisen?” ”Joo, Kimi Räikkösen”. Ja tää ei oo mikään yhden keskustelun tulos vaan niin monen kymmenen et on vaan fakta et Kimi on enemmän ku haitta Suomen maineelle ainakin yhdestä näkökulmasta katsottuna...
·         Jos perulainen tietää missä Suomi on, tietävät myös sen että meillä on erittäin korkea koulutuksen taso. Luulevat myös että Suomessa on niin kylmä, ettei sinne voisi ikinä matkustaa.
·         Jos kesken oppitunnin alkaa tekemään mieli vaikka kokista tai muuten vaan syystä taikka toisesta lähteä luokasta ulos, ei ongelmaa. Vaikka jollain olisi esitelmäkin kesken. Perulaisten mielestä on parempi ottaa oma läppäri mukaan ja olla vaikka Facebookissa kuin kuunnella onko sillä proffalla jotain sanottavaa.
·         Kaikki tehdään viimetipassa, jos tehdään.
·         Eräs oppilas päätti vaikuttaa fiksulta esittäessään yhtä esitelmää eräästä yrityksestä, jolle on ilmaantunut kilpailijoita kopioimaa kyseisen yrityksen liiketoimintaa. Opettaja esittää lisäkysymyksen mitä tämän yrityksen tulisi tehdä tässä tilanteessa ja jätkä sitten vastaa että ”No niitten täytyy muuttaa niitten <yrityskuvaa>, ei se mitään vaikeeta ole.” Joo eihän se ole vaikeeta. Meikäki aatteli toivoo maailmanrauhaa, kait se jo huomenna maailmaan ilmaantuu, eikait sekään niin vaikeeta ole.
·         Perulaiset ei tykkää sanoa ei. Parempi sanoa kyllä ja jättää vaan saapumatta paikalle tai tekemättä.
·         Perulaiset on lyhyitä. Myöskin combeissa/busseissa on lähes mahdoton saada jalat mahtumaan. Vaikkakin liikenteen vilskeessä on paremmin perse penkissä kun ei liiku mihinkään jarrutuksissa.
·         Auton äänitorvi on perulaisen rakas ystävä. Sillä ei oikeestaan ole enää mitään käytännönmerkitystä vaan ne vinguttaa sitä torvea minkä kerkeää oli siihen sitten syytä tai ei.
·         Ihmisten julkiset rakkaudenosotukset näin suomalaisen silmiin menee siihen ”Hankkikaa hotellihuone” –kastiin.
·         Perulaiset rakastaa legginssejä. Mut vaan ja ainoastaan legginssejä. Ei missään nimessä minkään näköstä hametta siihen päälle että varmasti tulee nähtyä enemmän kuin kukaan haluaa.
·         Kaikki perulaiset eivät tosiaan osaa tanssia lattareita.
·         Naispuolisen perulaisen normaali ulosmenovaate on juuri ja juuri pakarat peittävä hame ja paljaat sääret kerä himokorkojen.
·         Kengät pidetään jalassa sisällä.
·         Vessassa paperit täytyy aina heittää erilliseen roskikseen. Oli muuten vaikee rasti alkuun. On myös hyvä aina pitää paperia mukana.
·         Aikakäsitys. Perulainen aika. Ei voi sanoo ku että oivoi... Toisaalta on sitä itekki tullu jo totuttuu sillon tällön saapumaan myöhässä ja tekemään asioita viime tipassa.
·         Autojen varashälyttimet. Joskus tuntuu ettei oo korttelia missä ei joku varashälytin soi vaikka siellä kukaan mitään varastamassa ole.
·         Ihmisiä tulee aina tervehtiä poskipusulla. Jos näät kaverin kadulla ja vaikka puhuisit vaan muutaman lauseen, tulee poskipusu antaa sekä ennen että jälkeen keskustelun. Jos kaverilla on mukana sen kavereita, homma toimii samalla tavalla niitten kanssa.
·        Täällä sormus oikeen käden nimettömässä merkitsee että on naimisissa, toisin ku Suomessa. Itsehän aattelin et lähinnä vaan parempi jos perulaiset luulee mun olevan naimisissa...

Suomen itsenäisyyspäivänä oli luvassa laukkujen pakkaaminen ja huoneen tyhjentäminen. Monen tunnin jälkeen tavarat oli jotenkuten järjestyksessä, vaikkakin kaikkea oli aivan liikaa. Rinkastakin tuli ehkä hieman liian painava, mutta ei siinä ollut sitten enää aikaa alkaa pähkäilemään mikä jää matkasta pois. Iltapäivällä vielä mekko päälle, korkkarit jalkaan ja taksi Suomen suurlähettilään residenssiin juhlistamaan itsenäisyyspäivää. Siellä oli suurlähettiläällä hieno koti, mutta piha alueella oli vastaanotto ja piha oli nurmikkoa. Nurmikko + korkokengät = ei vaan toimi. Siinä sitä sitten rupateltiin mukavia ihmisten kanssa samalla korot uppoutuneena maahan. Niin kauan toimi kunnes ei tarvinnu liikkua mihinkään. Mutta vähän ruoan takiahan sinne tuli myös mentyä ja löytyi karjalanpiirakoita, ruisleipää, graavikohta, kermaperunoita, rosollia, rosvopaistia... kyllä maistui. Juhlista kotiin, tytöt tuli vielä sanomaan jäähyväiset ja sitten Danin kanssa kohti bussiterminaalia.

Ensimmäinen kohde matkalla oli siis Arequipa, kaupunki Etelä-Perussa, 15h VIP-bussimatkan päässä, tai no lähes 17 tunnin. Kierreltiin ympäri kaupunkia auringon paistaessa, käytiin Yanacochan näköalapaikalla ja lopulta päätettiin viipyä vain päivä bussiyhteyksien takia ja jatkaa jo illalla bussilla Boliviaan päin Copacabanaan. Selvisi myös että hostellien tulee maksa puolet hostellien hinnoista taksikuskille joka tuo asiakkaita heille – interesting.  Käytiin myös syömässä Arequipan perinneruokaa Rocoto Rellenoa, joka oli hyvinkin herkullista. Illalla lähtiessä kohti bussiterminaalia tytöille tuli hieman kiire, mutta ehdittiin kuin ehdittiinkin busiin. Matkan varrella tallentui jopa muutama valokuva kauniista keskustorista Plaza de Armas. Ja bussia tuli tosiaan vaihtaa Punossa aamuyöstä ja koska yhteyttä Boliviaan ei ollut välittömästi, päädyttiin nukkumaan jonkun hostellin aulan lattialla muutama tunti. Yöllä oli muuten kylmä, siis tosi kylmä. Aamulla päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa Copacabanaan. 


Copacabana sijaitsee 8km päästä Perun rajalta, on aika pikkuinen ja köyhä. Kuitenkin auringon porottaessa koko päivän lämpimästi, oli kylä omalla tavallaan viehättävä pienine terasseineen. Törmättiin jo itse asiassa bussista ulos astuttaessa uusseelantilaiseen reppureissaajaan, jonka kanssa päädyttiin jakamaan huone yhdessä halvassa hotellissa. Tuli lainattua pojalle vähän rahaa kun ei Matt pystynyt nostamaan mitää, mutta se rahahan jäi niille teilleen. Onneks ei ollut suurista summista kyse. Viimiset kaksi yötä bussissa vaati veronsa, käytiin yhdessä syömässä vielä illalla ja painuttiin pehkuihin. Aamulla luultiin että oltiin ihan hyvissä ajoissa aamupalalla kunnes valkeni että Boliviassahan ollaan eri aika-vyöhykkeellä kuin Perussa. Huonetoveri siinä missas aamuretkelle lähdön ja me otettiin oma vene Titicaca-järvelle tutustuaksemme kelluviin saariin. Dani onnistus kuitenki astumaan mutaan kangaskenkineen ennen veneeseen pääsyä. Sukkahousut flipfloppien kanssa pelasti tilanteen. Kuitenkin alko sataa ja päätettiin ottaa pikalähtö La Paziin Isla del Sol-saaren sijaan. Viimeisellä minuutilla bussiin, check! 

Copacabanasta matkaa La Paziin oli noin 4 tuntia. Ensimmäinen näky yli kaupungin oli kieltämättä aika upea, nimittäin La Paz sijaitsee isossa laaksossa, jossa taloja on rakennettu kaikki reunamat täyteen ja laaksoa reunustaa muutamat lumihuippuiset vuoret. Jos nyt oikein muistan (tässä istuessani bussissa pohjois-Chilesta 1670 kilometriä kohti Santiagoa) niin kaupunki sijaitsee 3600 metrissä ja on täynnä jyrkkiä katuja, joten liikkuminen on alkuunsa kohtalaisen raskasta. La Paz muistuttaa vähän San Franciscoa, vaikka onkin erittäin köyhä ja eteläamerikkalainen versio siitä. Luulin ettei Limassa liikenne toimi, mutta nyt vasta ymmärsin mitä tarkoittaa jos se liikenne ei tosiaan toimi. Yksi syy siihen on pienet ja jyrkät kadut ja toinen syy on että kaupungissa lakkoillaan ja järjestetään mielenosoitustiesulkuja lähes joka päivä. Yhden kadun olivat tukkineet Bolivialaiset mummot, kun taas toisella viiletti pyörätuolibolivialaiset tukijoukkoineen. Itse kaupunki on kaunis lintuperspektiivistä, mutta kaduilla kävellessä sama hohto ja kauneus vähän rähjäiseen katukuvaan.

Loki-hostel. Neljän hostellin ketju Perussa ja Boliviassa, tunnettu myös nimellä Loki-party-hostal. Nyt oli viimeinen mahdollisuus käydä itse katsomassa mistä kaikki aina puhuu. Huhut myös kertoivat ettei kyseisessä hostellissa paljoa saa nukuttua, mutta päätimme ottaa siitäkin selvää. Saavuttiin La Paziin perjantaina, joten illalla siirryttiin hostellin baarin puolelle. Ilta venyi pitkään ja oli ehdottomasti maineensa veroinen. Hostellin hiljainen huonealue on myös kohtalaisen hyvin eristetty, jotta nukkuminenkin onnistuu. Mitä seuraavaan päivään tulee, niin sitä ei vain ja ainoastaan varjostanut Danin huonovointisuus, vaan tyttörukka sai erittäin pahanlaatuisen silmätulehduksen mikä piti tyttöä sängyn pohjalla koko päivän. Ei onnistunut silmien avaaminenkaan ilman järkyttävää kipua. Toivottiin kotikonstien tepsivän ja että tilanne olisi parempi seuraavana aamuna. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt vaan tilanne paheni pahenemistaan. Oli aika kutsua lääkäri paikalle, joka määräsi tarvittavat lääkkeet ja vielä kyseisen päivän lepoa pimeässä ja vielä seuraavankin tilanteen vaatiessa. Hanna siinä toimi kotilääkärinä lääkkeiden ja muonituksen avulla, mutta kuten jo perjantaina oltiin bongattu mainos, lauantaina oli luvassa 80’s partyt. Kätevästi kun baari ja hostelli olivat yhdessä talossa, päätin lähteä mukaan menoon aussilaisten huonekavereiden kanssa Danin mennessä nukkumaan. Ilta jatkui toiseen samassa korttelissa sijainneeseen party-hostelliin neon-maalien saattelemana ja sieltä vielä jatkoille. Hyvä meininki sanoisin.

Alunperin tarkoituksena oli lähteä kokemaan ”The World’s Most Dangerous Road” alias ”The Death Road” maanantaina, mutta Danin sairastuminen pisti aikataulua pitkittymään yhdellä päivällä. Maanantaina kuitenkin herätessä silmä oli paremmassa kunnossa ja lähdettiin katselemaan kaupunkia ja hypättiin turistibussin kyytiin, ettei tarvitsisi kiivetä niin monia mäkiä, koska korkeudessa se on huomattavan raskasta. Muutamia pieniä ostoksia tuli myös tehtyä alueella Mercado de las Brujas ja ostettua lämpimiä vaatteita seuraavan päivän pyöräilykokemusta ja Uyunin suola-aavikon öitä varten. Tiistaina oli siis aika suorittaa se minkä takia sinne La Paziin mennään – The Death Road. Lähdettiin Vertigo nimisen yrityksen järjestämälle reissulle kahdeksan ihmisen voimin. 64 kilometriä maastopyörillä maailman vaarallisinta tietä pitkin La Pazista kylään nimeltä Coroico. Kieltämättä oli välillä vähän pelko perseessä lasketellessa kivikkoista tietä alas kohtalaisen vauhdin saattelemana, vieressä vain rotkon reuna. Maisemat olivat erityisen upeat ja adrenaliinintäyteinen fiilis kilometri kilometrin jälkeen oli vain jotain sanoinkuvaamatonta. Ilma ei ollut aurinkoinen, mutta se ei haitannut menoa. Dani vähän kaatus kerran, mutta ei mitään vakavaa. 64 kilometriä myöhemmin, väsyneenä, mutta erittäin onnellisena – sekä edelleen elossa. Kotimatkalla vielä meni rengas puhki, mutta sehän vaihdettiin muutamassa minuutissa ja matka jatkui. Kun päästiin La Paziin asti oli sade aiheuttanut semmosen liikenneruuhkan ettei bussiterminaaliin pääsystä ajoissa ollut tietoakaan. Lopulta oli otettava rinkat selkään ja pistettävä puolijuoksuksi kaupungin kaltevia katuja pitkin korkeudessa. Ja nyt vasta kuoleman tiestä pystyikin puhumaan. Puolen tunnin juoksun jälkeen vihdoin saavutettiin terminaali ja ehdittiin bussiin kohti Uyunia. Never again. Ja mitä pyöräilyyn tulee, niin rannekipu kiitteli seuraavana päivänä, mutta selkä päätti kostaa kahden päivän viiveellä. Kuitenkin kaikki sen arvoista, definitivamente!

Illalla suoraan maastopyöräilemästä oli siis kello 9 lähdössä bussi kohti Uyunin suola-aavikkoa, josta oli varattuna kolmen päivän reissu. Bussissa meni yö ja 13 tuntia ja aamulla oltiin sitten Uyunissa hyvinkin pomppuisen yön jälkeen. Uyunissa mentiin jeepillä kolme päivää halki suola-aavikoiden ja muiden aavikoiden. Lähtö tapahtui vähän myöhässä, mutta lopulta löytys jeeppi meillekkin ja matkaan päästiin kuuden hengen voimin. Käytiin syömässä suolasta tehdyssä hotellissa ja otettiin perspektiivi-valokuvia. Aavikolla oli vain vähän vettä, joka mahdollisti liikkumisen autolla ja vaikutti kuin oltaisi ajettu veden päällä. Viimeiseksi päädyttiin kaktus-saarelle ja luvassa oli vähän lisää valokuvia ja tuli otettua valokuvat aakkostyylillä Danin siskon synttärikorttia varten. Aavikoilla maisemat oli aivan taivaallisen kauniit ja päivät oli kohtalaisen aurinkoiset. Yöllä asteet laski pakkasen puolelle ja nukuttiin hostellissa missä kaikki oli tehty suolasta. Aika alkeellisissa oloissa oltiin, mutta oli tosi hieno kokemus :) Komen päivän aikana tuli nähtyä tulivuoria, järviä, laguuneja eri väreissä, geysir, kuumia lähteitä ja vaikka mitä! Perjantaina meijät ajettiin Chilen rajalle, josta matka jatkui omatoimisesti San Pedro de Atacamaan, mikä oli erittäin pieni, mutta viehättävä kaupunki keskellä ei mitään. Uyunia varten ostettavat eläinlelut olivat edelleen meijän mukana ja päätettiin alottaa oma pikkunen hyväntekeväisyys projekti ja jakaa lelut pienille lapsille eri maissa. Chileen jäi näin kirahvi yhdelle pikkutytölle, joka tehtiin hyvinkin onnelliseksi. Bussimatka meni rennosti, katottiin muutama leffa ja nukuttiin enemmän ku mikään yö tähän asti. Calamasta päädyttiin hetki sitten pitkän, mutta mukavan bussimatkan jälkeen Santiago de Chileen. Ja nyt kun on kerran lauantai, lähdetään tsekkaamaan minkäslaista boodyskeikkiä täältä löytyykään! ;)

Ja tulevaa ohjelmaa: Santiagon lisäks ois tarkotus vierailla Valparaisossa ja Viña del Marissa. Chilesta matka jatkuu päivää ennen joulua Buenos Airesiin, josta mennään Iguazu putouksien kautta uudeks vuodeks Rio de Janeiroon. Lennetään Sao Paolosta kotiin, tai no Limaan 7.1. Tässä siis ois tiivistettynä ensimmäinen osio reissusta. 11.1. matka jatkuu Limasta Kolumbiaan, ja Väli-Amerikan läpi Meksikon Cancuniin 18.2. mennessä. Sieltä lento Miamiin pariks päiväks ja Suomen maaperälle paluu tapahtuu 21. helmikuuta 207 päivän poissaolon jälkeen.

Erittäin hyvät joulut ja sen odotukset sinne! Ikävä on, mutta pian täältä jo tullaan takasin!!! :)

"Welcome to the jungle"

Welcome to the jungle, we got fun 'n' games / We got everything you want, honey we know the names / We are the people that you find, whatever you may need / If you got the money, honey we got your disease // In the jungle, welcome to the jungle... ©Guns N’ Roses – Welcome to the jungle

Ja johan taas hurahti moooonta viikkoa enkä oo saanu aikaseks kirjottaa. Sama stoori siis, elämä nyt vaan on ollut aikas hektistä, hyvällä tavalla kuitenkin. Viimeks kirjottelin siis Cuscon reissusta jonka jälkeen on tapahtunu paljon: reissu pohjosen viidakkoon, vieraita Suomesta, Danin sisko myöskin kyläilemässä, Halloween, synttäreitä ja muutenkin kohtalaisesti juhlimista.

Cuscon ja Iquitoksen (se pohjosen viidakko siis) välissä vierähti viitisen päivää, mutta ei oo kyllä mitään muistikuvia mitä sillon on tarkemmin mahtanu tapahtua. Oletan kuitenki että jonkun verran yliopistoa ja kiirettä yleisesti. Myös oli yhen kaverin läksärit ja mentiin ensin syömään sushi-ravintolaan ja siitä sitten myöhemmin ulos. Kyseessä oli siis perjantai ilta ja lauantai aamulla oli kaheksan maissa lähtö lentokentälle. Viikon kiireiden ja tulevan reissun takia piti vielä tehä yks työ yliopiston proffalle, ni kyllähän se siinä perjantai ja lauantai välisenä yönä tuli tehtyä oikeen sutjakasti kello kolme yöllä kotiin paluun jälkeen. Ainaki proffa oli erittäin tyytyväinen, ni samapa tuo kait sitten.

Sushia läksiäisissä

Tosiaan lauantai aamulla oli lähtö Iquitokseen Danielan ja sen pikkusiskon Nathalien kanssa. Lento oli puolisentoista tuntia ja kun koneesta pääsi ulos ni semmonen kuuma ilma oli vastassa et hellurei. Hiki nousi pintaan hyvin nopeesti ja auto hotellille tuntu enemmän saunalta ku autokyydiltä. Iquitos on tosiaan siis  noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki joka sijaitsee Amazonjoen varressa ja jossa kosteusprosentti on myöskin hyvin korkea, yep, we noticed.

Daniela oli tutustunu yhteen paikallisista oppaista kaverin kautta jo Limassa, joten meillä oli oppaan kaveri vastassa lentokentällä ja piti meille seuraa lauantai loppupäivän. Löydettiin hotelli, käytiin syömässä ja ostettiin vielä muutamia juttuja seuraavaa viittä päivää varten viidakkoon: ruma hattu, vieläkin rumemmat löysät t-paidat vähentämään hyttysten pistomahollisuuksia, sadeviitta ja hyttysmyrkkyä. Kuitenkin oli otettava huomioon et Danilla tuli olemaan synttärit tulevana keskiviikkona keskellä viidakkoa ja eihän niitä vois ohittaa ilman juhlimista. Vielä siis pullo rommia, iso pullo kokista ja pussillinen limejä mukaan ni olihan siitä sitten kaikki tarvittava jo viidakossa selviämiseen. Perfect.

Iquitoksen kaupungissa

Salaatti missä palmun sydäntä, tota valkosta

Aamulla tytöt matkusti ekaks pari tuntia autolla Garyn liittyessä myös seuraan, siis meijän opas. Päädyttiin kylään nimeltä Nauta, josta otettin vielä pikkunen vene reilun 3 tunnin matkalle syvemmälle viidakkoon. Danin ja Natin iho ei välttämättä oo sitä auringolle suotuisinta sorttia, ni eiköhän siinä hyvin päässy tytöt palamaan venereissun aikana ennen saapumista meijän lodgelle. Tosiaan seuraavaan viiteen päivään ei ois luvassa yhteyttä ulkomaailmaan, ei lämmintä vettä, ei mitään yleellisyyksiä, pari tuntia sähköä päivässä ja sen jälkeen entistä enemmän hyttysiä. Yksi asia oli siis varma: tästä tulisi mielenkiintosta ja todellakin jotain uutta ja erilaista.

Venematkalta Lodgelle

Meijän Lodge

Sisällä oleskelutiloissa kera riippumattojen

Jotta tästä ei tulis ihan järkyttävää romaania, ja jotta mä saisin tän kirjotuksen postattua vielä tän päivän puolella, tiivistän tähän vähän asioita mitä viidakossa sitten tapahtui. Seikkailtiin ympäri viidakon metsiä oppaan katkoessa esteitä tieltä. Kiipeiltiin puihin, liu’uttiin liaaneillä, silpattiin juuria pitkin puista alas ja yleisesti leikittiin apinoita, joita tuli myös nähtyä jonkin verran. Juotiin raikasta vettä puun liaaneista (niissä on oikeesti eri makuja riippuen puista, eka maku oli mun mielestä raa’at kesän perunat ja toinen oli enemmänki raikkaat hedelmät) ja kaadettiin palmu ja avattiin sen runko jotta pystyttäis syömään sen sydän. Käytiin kalastamassa piraijoja iltapalaksi ja nautittiin mutakylvystä joessa rankkasateen aikaan. Nähtiin paljon eläimiä: erilaisia lintuja, perhosia, apinoita, hämähäkkejä, sammakoita, rottia, ötököitä, laiskiaisia, delfiineitä ja myös pinkkejä semmoisia, kaloja sekä iguaani ja käärme etc. Iguaani pyydystettiin sen hypätessä puusta veteen, laiskiainen sattus olemaan ylittämässä jokea ja taratelloja löytys yökävelyllä useampia. Lähimmät hämähäkit löytys kuitenki meijän ekasta huoneesta, jossa ne illan tullen kiipes vessan rikkinäisten seinien raoista sisälle. Mulla ei sinänsä oo mitään kammoa hämähäkeitä, toisin ku valitettavasti kahdella nimeltämainitsemattomalla tytöllä oli :D Oli välillä pientä paniikkia ilmassa... Ja vaikkei mulla mitään kammoa olekkaan, ni en nyt sanois nauttineeni ku yöllä heräsin vessaan ja ekaks hyttysverkon alta pois päästyäni havaitsen taskulampulla mun vaatteitten päällä olevan nyrkin kokosen hämähäkin. Eikä siinä vielä mitään, mutta vessassa, pöntön päällä jossa ei toki ollut mitään istuinta oli siinä sitten toinen samanmoinen vielä torakkakin seurana. Eipä siinä muuta ku flipflopilla pari kunnon iskua ja avot. Kahen yön jälkeen jo oppaatki tais olla väsyneitä tulemaan meijän huoneeseen teurastamaan hämähäkkejä, joten saatiin toinen huone, paaaljon parempi.

Kiipeilemässä

Sinne ylhäälle me kiivettiin vaikkei paljoa näykkään

Ja alaski piti tulla...

Esteitä raivatessa

Vettä puunjuurista

Tappaessa termiitit ja hieroessa ne käsiisi saat luonnollisen hyttyssuojan

Laiskiainen löyty uimasta

Huonekavereita

Piraijoita kalastamassa

Ei se nyt ihan piraija ollu ku siihen onkeen tarttu

Piraijoita iltapalaksi

Semmonen pyydystettiin

Delfiineitä

Vierailemassa kylässä

Kylän vankila jonne joutu päiväksi jos oli tehnyt jotain pahuuksia

"Luonnonmaaleja" yhestä kasvista

Semmonen käärme löyty

Laiskiaisia

Pikkunen myrkkysammakko

Tarantelloja etsimässä

Iltasin lodgella oli parisen tuntia sähköä joka hyödynnettiin lataamalla kameran akkuja. Sähkön loppumisen jälkeen illat kului riippumatoissa jutellen kynttilän valossa (suurin syy miksi persus oli niin hyttysten syömä että jo ajatuskin ottaa pannuun) ja terassilla upeaa tähtitaivasta ihmetellen. Yhtenä ilta kyseisellä terassilla bongailtiin tähtikuvioita, tai ainakin yritettiin: ”No, näätkö sä noi neljä tähteä tuolla?” ”Joo ootas hetki, nään tosiaan sen pari miljoonaa tähtee tällä hetkellä et varmaan nään just ne neljä mitä tarkotat...”

Saattoi siinä viiden päivän aikana muutama muukin kommellus sattua. Pari kertaa jäi vene kiinni joella ollessa ja kerran tippui sitten potkuri moottorista. Pojat siinä hetken pulikoimisen jälkeen sen kuitenkin löysi ja kiinnitti uudestaan paikalle shortsien nauhan kanssa, kekseliästä. Yhden yön aikana Nati sai myös nilkasta alaspäin toiseen jalkaansa 58 hyttysenpuremaa, tais päästä jalka hyttysverkon ulkopuolelle hyvinkin harmillisesti... Yleisesti ottaen jos näistä viidestä päivästä sais poistaa noi hyttyset ja niiden aiheuttaman helvetillisen kutinan, reissu viidakkoon oli hyvinkin rentouttava ja loistava. Paljon uutta ja ihmeellistä mistä mä tosiaan pidin.

Jotain erittäin spesiaalia oli myös juhlistaa synttäreitä viidakossa. Oltiin aikasempana päivänä käyty tutustumassa paikalliseen 150 ihmisen kylään noin puolen tunnin venematkan päässä meijän lodgelta, mistä oli löytynyt Danille synttärilahja niiden lisäksi mitä pientä Natilla oli sille mukana Saksasta tuotuna. Yöllä lahjat paketoitiin viidakonlehtiin ja sidottiin heinillä kiinni. Aamulla tytön herätti synttärilaulut, suklaabrownie kynttilöiden kera ja pienet paketit. Päivä meni veneretkellä ja mutakylvyssä joella. Garyn kanssa oli ollut puhetta et voitais mennä kylään lainaamaan sen kaverilta radiota jotta saatais synttärikemuihin musiikkia. Jäätiin oottamaan veneeseen et pojat noutaa sen radion, mut kun ne vihdoin saapus sinne mäen päälle semmosten bassolaitteitten ja cd-pinojen kanssa, oltiin kieltämättä aikaslailla positiivisesti yllättyneitä. Tänä iltana sähköä luvattiin myös pitää yllä koko ilta. Kyseessä oli siis ensimmäiset tämän tyyppiset juhlat mitä tässä lodgessa Iquitosin viidakossa oli ikinä pidetty, pretty cool.

Alotettiin ilta illallisella, jonka jälkeen siirryttiin tyhjentämään rommipulloa ja nauttimaan musiikista. Saksan ja Suomen lisäks edustamassa oli Ruotsi, Japani ja Peru. Kokki oli myös leiponu jonkinmoisen kakun Danille ja paljon onnea laulut tuli sitten kuultua kaikilla kielillä. Ilta oli loistava ja jatkui monta tuntia, kuten se sähkökin kyseisenä iltana. Yllätyin miten näinkin alkeellisissa oloissa pystyy pitämään näinkin hyvät kekkerit. Ei siitä sen enempää, perfecto.

Danin synttäriaamu

Pojat etsimässä kadonnutta potkuria

Palmun kaato

Ainoa paikka ja ainoa puhelin millä oli mahdollista saada kenttää näkyviin tuolta tornista... jos ei toiminu ni tuli kiivetä puuhun

Mutakylpyä sateessa

Pojat haki meille "radion"

Kansainvälistä synttäriporukkaa

Illan DJ

Seuraavana päivänä luvassa oli vähän viidakkoseikkailua ja sama vene- sekä automatka takaisin pois viidakosta. Lentojen tuli lähteä siinä kaheksan maissa illalla, mutta jostain syystä matkalla sitä varmistettaessa selvis että lento lähtiskin kello kuusi. Siinä vähän lisää hikeä pintaan ja sormet ristiin että ehittäis ajoissa. Lopulta oltiin kentällä 40 minuuttia ennen nousua ja hyvin sitä vielä kerkes. Se oli hei Iquitokselle, viidakon rauhalle ja riippumatoille – sekä niille hyttysille.

Ja kun kerran ajankohta saapumiselle oli nyt paria tuntia aikasempi ja kyseessä oli Natin ainoa torstai Limassa, tulihan tytölle näyttää meijän torstain kantapaikka Help. Eikun kentältä suihkun kautta menoks. Ilta venähti pitkäksi, kuten yleensä on tapana ja aamulla tuli olla klo 9 antamassa passia yliopistolle jatkovisan hakua varten. Aamulla oli myös saapunu kummitäti ja muutama muu tuttava Suomesta, joten iltapäivällä otin suunnaksi heijän vuokrakämpän tässä kohtalaisen lähellä yhessä kerrostalossa. Seuraavien kolmen päivän aikana tuli kierrettyä Liman parhaita paikkoja: kotiympäristö Miraflores, keskusta, San Cristobalin näköalapaikka, inkamarkkinat, rannikko, Larco Mar, Parque del Amor, Barranco etc. ja tuli myös syötyä hyvin. Saapui siinä samalla tytölle vähän Fazerin suklaata, salmiakkia, lakritsaa, ruisleipää ja hapankorppuja. Kaikki syöty, maistui.

Kyseinen viikonloppu kului siis päivien puolesta Limaa kierrellessä ja oli oikein mukavaa, ja tuli siinä nähtyä muutamia uusia paikkoja itekkin. Yöt tuli vietettyä enemmän tai vähemmän Liman yössä koska toki lauantaina oli aika ottaa uusinta Danin synttäreistä näin kaupunkiversiona ja maanantaina puolestaan oli luvassa Halloween, jota täällä juhlistetaan kaikin puolin suuresti. Viikonlopun jälkeen olin hyyyvin väsynyt, mutta samalla hyvin onnellinen. Harvoin on viikot näin täynnä kaikkea yhtä kivaa ja mukavaa.

Pullonpidikettä väsäämässä

Semmonenhan siitä sitten tuli

Kaupunkinäkymää Limasta

Pisco Souria nauttimassa

Mirador de San Cristobal

On se iso

Parque del Amor

Kaupunkiversio synttäreistä

Halloween '11

Halooweenin jälkeiset kaksi viikkoa olen nyt pysynyt ihan Limassa ja elämä on asettunut takaisin normaaleille raiteilleen kera opiskelujen. Lopputentit lähenee lähenemistään ja vielä pitäisi yksi lopputyö väsätä myöskin. Yleisesti ottaen kurssit on menny ihan hyvin ja paljon on tullu opittua vaikkakin paljon on saanut tehdä hommiakin. Oli tossa viime viikolla yks suullinen esitelmä eräiden perulaisten tuotteiden viennistä Suomen markkinoille jota on valmisteltu tässä kuukausien kuluessa ja aattelin sit vähän hyötyä tilaisuudesta sivistää perulaisia Suomesta ja suomalaisista lisäten myös muutaman valokuvan esitelmään. Sitä jopa itsekkin ihmettys miten sitä siellä luokan edessä ainoana ei-perulaisena höpötti kuut ja maat jostain viennistä parinkymmenen minuutin ajan saaden kanssaopiskelijat välillä nauramaankin, tosin ei mun puhumisen tai virheiden takia, vaan pystyin myös vähän heittämään väliin vitsiä kulttuurieroista kyseisten maiden välillä. Lopussa proffa kysys muutamia lisäkysymyksiä liittyen esitelmään ja päätyi antamaan mulle 19 pistettä täysistä 20 pisteestä. Olin siis erittäin tyytyväinen, mutta muut ei vissiin ollukkaan. Muut kurssilla olijat alottivat huutamaan proffalle että ”por favor anna 20 hei”. Ja lopulta useampien huutelujen jälkeen proffa totesi että no sulla on sitten täydet. Vähemmästäkin ois voinu jo olla tyytyväinen :)

Ja tosiaan jäljellä on enää 3 viikkoa yliopistoa!?!??!?!?!?? Sit pitäis jo 7.12. lähteä Limasta lätkimään... siis mihin se aika on kulunut? Juurihan sitä vasta tänne tuli... Tosiaan itsenäisyyspäivänä ois tarkotus mennä suurlähetystön juhliin kun vielä sattuu täällä olemaan ja lentojakin tulis ostella vielä reissuja varten. Täällä kun se aurinko vaan alkaa pikkuhiljaa enemmän lämmittämään, on liian vaikea kuvitella että siellä pitäis pian alkaa jo joulukalenteria avaamaan.  

Menneen kuukauden aikana on tapahtunu muutama aikas kummallinen tapaaminen. Ensinnäkin viime sunnuntaina mennessäni suomalaisen kaverin kutsumana istumaan iltaa niitten kattoterassille törmään siellä mun yliopiston viestinnän proffaan, jonka tunteja mulle ois taas seuraavana päivänä. Olin hieman kyllä ku puulla päähän lyöty ku näin sen siellä istuskelemassa. Mikäs siinä, meillähän on proffan kanssa yhteisiä tuttuja. Toinen kerta oli muutama päivä sitten salilla kun mulla sattus olemaan pukuhuoneessa kaappi päällekkäin yhen suomalaisen kanssa, joka sitten tosiaan olikin ihan niinkin kaukaa kuin Naantalista kotosin. Jaa että maailma pieni vai miten se menikään? Kolmas kerta oli kun menin syömään tällä viikolla lounasta. Raflassa oli yksin syömässä yks poika, jonka kanssa päädyin sitten keskustelemaan lopulta koko lounaan ajan. Ihan hyvä alotus siihenkin keskusteluun: ”Jaa mistäs sä oot kotosin?” ”Suomesta.” ”Jepjep, terveppä terve, mä oon kans”. Ihan sitten oululaisen kanssa päädyin keskustelemaan...

Kyllä me vielä voitetaan tää!

Ja voitettiinhan me!

Viimeisin viikonloppu kului tyttöjen kanssa vähän siellä ja täällä, sekä myös soitellen Suomen suuntaan. Oli tosi kiva jutella pitkästä aikaa oikein paljon ihanien ihmisten kanssa Suomeen. Muutaman puhelun voisi vielä tossa kuluvalla viikolla ottaa sinne suuntaan ;) Ja juttua varmaan riittäis vaikka kuinka, mutta nyt ei enää jaksaa kirjotella enempää. Näihin sanoihin Lima hiljenee ja toivottaa oikein ihanaa päivää niille jotka tätä blogia eksyvät lukemaan! ;)

Koti